Helena Schulman
Anna Kajander 2020. Kirja ja lukija digitalisoituvassa arjessa. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/310595
Digitalisaatio on muuttanut kirjojen ja lukemisen maailmaa viimeisten vuosikymmenien ja erityisesti viimeisten vuosien aikana, kun sähköiset kirjamuodot ovat tulleet vaihtoehdoiksi perinteisten painettujen kirjojen rinnalle. Kansatieteilijä Anna Kajander on syventynyt tarkastelemaan digitaalisuuden vaikutuksia (kirjojen) lukemiseen kehollisena ja kulttuurisena toimintana vuonna 2020 julkaistussa väitöskirjassaan Kirja ja lukija digitalisoituvassa arjessa.
Kajanderin tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia odotuksia lukijat asettavat lukemiselle ja millaisia käytännön kokemuksia he yhdistävät siihen. Lisäksi hän on kiinnostunut siitä, mikä merkitys kirjan olomuodolla on lukijoille. Kajanderin työlleen asettamat tutkimuskysymykset ovat: Mitä merkitystä kirjan materiaalisuudella on lukijalle ja millaiset tekijät vaikuttavat suhtautumisessa kirjaan esineenä? Millaisia käytännön kokemuksia ja odotuksia lukutilanteisiin kuuluu? Miten digitalisaation luomiin lukemisen mahdollisuuksiin suhtaudutaan ja miten niiden hyväksymistä tai hylkäämistä kirjojen lukemisen kontekstissa perustellaan?
Materiaalinen lukukokemus
Kajander on rajannut näkökulmansa koskemaan vapaa-ajalla tapahtuvaa vapaaehtoista lukemista, jonka kohteina ovat nimenomaan kirjat. Näin ollen esimerkiksi lehtien lukeminen jää tutkimuksessa tarkastelun ulkopuolelle. Tutkimusaineistonaan Kajander on käyttänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) vuonna 2014 toteuttaman Elämää lukijana -kyselyn vastauksia. Keruu oli Suomen kirjahistoriallinen seura ry:n ja SKS:n arkiston yhteishanke, jossa kerättiin tietoa niin sanottujen tavallisten lukijoiden lukukäytännöistä ja lukemiseen liittyvistä kokemuksista.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on materiaalisen kulttuurin tutkimus. Kajander kuvailee pohtineensa tutkimusprojektinsa alussa painettujen kirjojen materiaalisiin ominaisuuksiin yhdistettyjen merkitysten mahdollisia vaikutuksia siihen, miksi sähköiset kirjamuodot olivat kasvattaneet suosiotaan niin hitaasti. Koska hän ei kuitenkaan löytänyt kyseiseen teemaan liittyvää tutkimusta, hän päätti itse keskittyä tähän kiinnostavaksi kokemaansa näkökulmaan, jossa huomio kiinnittyi esineiden, aistihavaintojen ja merkityksenantojen väliseen vuorovaikutukseen. Valittu näkökulma vaikutti myös siihen, miten Kajander tarkastelee lukemista tutkimuksessaan: hän suhtautuu siihen tekstien tulkitsemisen sijaan toimintana, joka on sekä kulttuurista että kehollista.
Kajander hyödyntää tutkimuksessaan Jonas Frykmanin ja Maja Povrzanović Frykmanin kehittämää hermeneuttiseen fenomenologiaan nojaavaa näkökulmaa, johon liittyy tiedostamattomien tunteiden eli affektien roolin huomioiminen esinesuhteiden muodostumisessa. Frykmanin ja Povrzanović Frykmanin teoriassa materiaalisiin ympäristöihin ja esineisiin (kuten kirjoihin) nivoutuva tunnelma on keskeisellä sijalla, kun pyritään ymmärtämään niihin liittyviä merkityksenantoja. He tarkoittavat affekteilla yksilön aikaisempiin kokemuksiin kytkeytyviä, hankalasti sanoitettavia tuntemuksia, jotka liittyvät aisteihin, ympäristöön ja esineisiin. Kajanderin mukaan sana ”jokin” voi usein toimia vihjeenä affektiivisten tuntemusten läsnäolosta vaikkapa tilannetta tai esinettä luonnehdittaessa, mikä kertoo siitä, miten hankalaa affektien ilmaiseminen sanojen välityksellä on. Henkilö voi esimerkiksi kuvailla jotakin tilannetta niin, että siinä on ”jotakin”, joka aiheuttaa hyvää mieltä tai pahaa oloa. Muun muassa tämä oli Kajanderin tutkimuksen teoreettisen pohjan kiinnostavia puolia.
Lukemishistorioiden äärellä
Aineiston käsittelyssä ja analyysissa Kajander on soveltanut refleksiivistä etnografista tutkimusotetta. Hänen mukaansa lähestymistapa sopi hyvin tilanteeseen, jossa hän huomasi tutkimusaineiston resonoivan voimakkaasti hänen omien kirjoihin ja lukemiseen liittyvien kokemustensa kanssa. Työn alkuvaiheessa Kajander tutustui aineistoon lähiluvun kautta. Aineistovastauksien tulkinnan hän toteaa olleen vastaajien kanssa vuorovaikutuksessa tapahtunutta keskustelunomaista ajatustyötä. Kajanderin mukaan juuri aiheen omakohtaisuus mahdollisti interaktiivisuuden, vaikka analyysin kohteena olikin keruun kautta syntynyt arkistoaineisto, eikä tutkimusprosessiin siten kuulunut kasvokkaisia kohtaamisia informanttien kanssa. Etnografisen tutkimusotteen myötä hän pystyi hyödyntämään osallisuuden kokemustaan, ja se myös salli tutkijan oman äänen kuulumisen tekstissä. Kajander onnistuukin yhdistämään kokemuksiaan luontevalla tavalla aineistosta tekemiinsä tulkintoihin sortumatta omia näkökulmiaan yksipuolisesti korostavaan esitystapaan.
Yksi Kajanderin väitöskirjan suuri ansio onkin siinä, että se antaa myös tutkimuksen lukijalle mahdollisuuden peilata omia kokemuksiaan tutkimukseen ja siinä käsiteltyyn aineistoon. Lukukokemus oli minulle kuin eräänlainen opastettu elämysmatka omaan lukemishistoriaani ja erityisesti siihen kiinnittyvien lapsuusmuistojeni äärelle. Kajanderkin totesi huomanneensa aineistoa läpikäydessään toistuvasti peilaavansa omia kokemuksiaan Elämää lukijana -kyselyn vastauksissa esiin nostettuihin seikkoihin ja esitti hypoteesin, että sama todennäköisesti toistuu hänen tutkimuksensa lukijoiden kohdalla. Ainakin minun osaltani tämä kävi mukavalla tavalla toteen.
Kajanderin tutkimus on tasapainoinen kokonaisuus. Kiinnitin heti kirjaa selaillessani – kyllä, koin tarpeelliseksi metsästää käsiini kirjan paperiversion, vaikka se on saatavilla myös sähköisessä muodossa – huomiota siihen, että teoksen sisällysluettelo antoi erityisen havainnollisen käsityksen siitä, mitä tuleman pitää. Toisin sanoen kirjan rakenne on onnistuneesti laadittu ja luvut on nimetty osuvasti. Tutkimuksen alussa on teoreettismetodologinen johdanto, joka koostuu kahdesta ensimmäisestä luvusta. Sen jälkeen seuraa viisi analyysilukua, joista kussakin Kajander käsittelee eri tekijöitä, joilla on vaikutusta kirjan merkitykseen esineenä. Tutkimuksen päättää kahdeksas luku, jossa Kajander summaa tutkimusprosessia ja vastaa asettamiinsa tutkimuskysymyksiin.
Lukukokemusta sujuvoitti myös leipätekstin lomaan kirjoitettu, tutkimuksen kulkua esittelevä metateksti, joka johdatteli lukijaa luontevasti eteen päin ja auttoi kokonaisuuden hahmottamisessa. Erityisesti viimeiseen lukuun oli kuitenkin jäänyt turhan paljon muotovirheitä, jotka olisi huolellisella oikoluvulla voinut välttää. Mainittakoon myös, että minulla oli paikoin vaikeuksia seurata Kajanderin tapaa käyttää kursiivia. Välillä kursivoidut kohdat olivat esimerkiksi miellettävissä jonkinlaisiksi käsitteiksi, joiden käsitteellistä olemusta ei kuitenkaan välttämättä lainkaan avattu. Toisissa kohdissa taas vaikutti siltä, että kursivoinnin tarkoituksena oli tietyn asian korostaminen, mutta tämäkin jäi jokseenkin epäselväksi. Mielestäni tekstistä itsestään tulisi käydä ilmi, mikä on tärkeää, jolloin lopputulos olisi selkeämpi eikä potentiaalisesti hämmentäviä tyylikeinoja tarvitsisi käyttää.
Aistittu kirja ja lukemisen tavat
Käytetystä aineistosta johtuen tutkimus on luonteeltaan melko deskriptiivinen, mitä tunnutaan usein pitävän tieteellisen tutkimuksen kohdalla negatiivisena piirteenä. Tässä tapauksessa se kuitenkin oli mielestäni positiivinen seikka. Kuvaileva ote teki tekstistä mukaansatempaavaa, ja sitä oli pääosin miellyttävä lukea. Vielä kun Kajander on keruuvastauksien purkamisen rinnalla tavoittanut niistä analyysillään vastauksia tutkimuskysymyksiinsä, ei kuvailevuus ole haitta vaan ansio.
Kajanderin tutkimuksesta käy ilmi, että kirjan muoto ja merkitys ovat osa laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat myös esimerkiksi kirjojen etsiminen, säilyttäminen, valikoiminen ja löytäminen. Näin ollen myös lukemiseen sisältyy eri osa-alueita, joissa kirja esineenä on merkittävässä roolissa. Kirjoihin liittyvien esinesuhteiden sanallistaminen oli tutkimusaineiston valossa monille haastavaa, mikä ilmeni esimerkiksi niin, että vastaaja saattoi tuoda esiin pitävänsä kirjoista esineinä ja asettaa ne vastakkain sähköisten kirjamuotojen kanssa, mutta jätti kuitenkin näkemyksensä avaamatta. Yhdistin perustelujen puuttumisen siihen, että kirjoihin fyysisinä esineinä kytkeytyi juuri sitä affektiivisten tuntemusten läsnäolosta vihjailevaa ”jotakin”, jota on hankala pukea sanoiksi. Usein nämä affektit olivat sidoksissa kirjoihin liittyviin kehollisiin kokemuksiin, kuten sivujen kääntelyyn tai kirjojen hajun aistimiseen.
Kajanderin tutkimus osoittaa omalla tavallaan, miten nopealla tahdilla teknologia kehittyy. Hänen tutkimusaineistonaan toimiva kysely oli toteutettu ”jo” vuonna 2014, jolloin vastauksissa ei käsitelty äänikirjoja juuri lainkaan ja vähäisetkin maininnat viittasivat pääosin CD-levyille tallennettuihin äänikirjoihin. Sittemmin erilaiset kirjoihin keskittyneet suoratoistopalvelut ovat muuttaneet tilannetta huomattavasti. Äänikirjojen yleistymisen lisäksi ne ovat vaikuttaneet myös e-kirjojen suosion kasvuun. Esimerkiksi Storytel- ja Bookbeat-kirjapalvelut aloittivat molemmat toimintansa Suomessa vuonna 2016, jonka jälkeen ne ovat yhdessä muiden suoratoistopalveluiden kanssa nostaneet e- ja äänikirjojen myyntilukuja kiihtyvällä tahdilla.
Tämä sai minut pohtimaan sitä, onko päätoimisena työnä tavallisesti noin neljä vuotta kestävä väitöskirjaprosessi liian hidas tapa tutkia teknologiaan kytkeytyviä ajankohtaisaiheita. Nähdäkseni tilanteen nopea muuttuminen ei kuitenkaan vähennä esimerkiksi Kajanderin tutkimuksen arvoa. Hänen tutkimuksensa on relevantti katsaus sen hetkiseen todellisuuteen käytetyn aineiston luomissa puitteissa, ja tutkimustulokset tarjoavat myös kiintoisan vertailukohdan aiheen jatkotutkimukselle.
Lähteet:
Storytel-kirjapalvelun verkkosivut. www.storytel.com/fi/fi. Viitattu 12.12.2022.
Bookbeat-kirjapalvelun Wikipedia-artikkeli. https://fi.wikipedia.org/wiki/BookBeat. Viitattu 12.12.2022.
Suomi lukee ja kuuntelee kirjoja 2021 -tutkimus. 27.5.2021. Kirjakauppaliitto. https://kirjakauppaliitto.fi/wp-content/uploads/2021/05/Suomi-lukee-2021-medialle.pdf. Viitattu 12.12.2022.