Kun juuri ennen vuosituhannen vaihdetta väittelin, opastettiin osana väitösprosessia, että väitöstilaisuudessa niin sanottuna ylimääräisenä opponenttina saattoi toimia ainoastaan jo väitellyt henkilö. Olihan vain saman prosessin läpikäyneellä mahdollisuus arvioida työtä opponentin ominaisuudessa. Ainakin omassa yliopistossani on viime vuosina pyritty tietoisesti pois tästä ajattelutavasta: näin on haluttu tehdä myös väitöstilaisuuksista aktiivisia tieteellisen keskustelun tiloja, joissa oikeus kysyä, ihmetellä ja kommentoida on kaikilla.
Tämä lähtökohta ja siinä tapahtunut muutos tulivat mieleeni, kun keskustelimme kansatieteen opiskelijoidemme kanssa viime syksynä järjestetyllä Kriittinen luenta -kurssilla tutkimuksen arvioinnin ja arvostelun vaikeuksista. Opintojakson suorittaakseen opiskelijoiden tuli kirjoittaa kirja-arviot kahdesta kansatieteellisestä tai etnologisesta väitöskirjasta. Tietämättäni olin lisännyt kurssin vaikeuskerrointa ehdottamalla, että arviot voitaisiin julkaista täällä Ethnoksen blogissa. Julkaiseminen osoittautui paljon suuremmaksi kynnykseksi kuin ”vain” arvion kirjoittaminen ryhmäläisten luettavaksi.
Teknisenä suoritteena kirja-arvion kirjoittamiseen löytyy selkeitä ohjeita lähtien eri aihepiireille omistettujen kappaleiden määristä arvion kirjoittamisen aikatauluttamiseen. Vaikka nämä ohjeet ovat tarpeen, nousi ryhmässämme keskeisimmäksi pohdinnan kohteeksi oma kompetenssi: ”Kuka minä olen tätä arvioimaan?” tai ”Miten näillä opinnoilla ja tällä kokemuksella osaan sijoittaa tutkimuksen laajempaan tutkimukselliseen kenttään?” Etenkin työn arvottaminen erilaisilla asteikoilla tuntui raskaalta vastuulta. ”Ylimääräisen opponentin dilemma” muodosti kurssimme henkisen kynnyksen. Myös kokeneempi tieteenharjoittaja pystyy tunnistamaan opiskelijoiden epävarmuuden arviota kirjoittaessaan: Olenko varmasti kiinnittänyt huomioni oleellisimpaan? Olenhan huomannut kaikki kaipaamani yksityiskohdat? Ymmärränhän tekijän lähtökohtia niin, että arvioni tekee oikeutta tehdylle työlle?
Kurssin alkajaisiksi pohdimme hyvän kritiikin ominaisuuksia. Kurssilaisten näkökulmasta kritiikin tulee olla faktoihin perustuvaa, rakentavaa ja perusteltua. Se nostaa esiin tutkimuksen keskeiset teemat ja saa aikaan keskustelua. Se huomioi paitsi työn kokonaisuudessaan myös sen kontekstin, jossa se on tehty. Parhaimmillaan kritiikki herättää mielenkiinnon arvioitavana olevaa työtä kohtaan ja synnyttää jo itsessään lukijassa ajatuksia. Tutustuimme myös eri tavoin kirjoitettuihin arvioihin, joissa heijastui keskusteluissa esiin noussut kysymys arvioijan omaäänisyydestä ja lukukokemuksen reflektiosta. Osoittautui, että myös tieteellisen kirja-arvioon voi valita monenlaisia tyylilajeja. Itse itsellemme asettamat hyvän kritiikin ominaisuudet olivat siis vaativia, mutta myös erilaisia lähestymistapoja sallivia.
Tieteellistä kirjoittamista ja julkaisemista käytännönläheisesti tarkastellut kirjallisuuden professori Wendy Laura Belcher neuvoo arvioijaa ottamaan aktiivisen roolin arvioitavaa teosta lukiessaan ja käymään keskustelua kyseisen teoksen kanssa. Aktiivisuus ja keskustelevuus voidaan nähdä myös ratkaisuna huoleen omasta kompetenssista arvion kirjoittajana. Jos pystymme pitämään tätä aktiivista, vuoropuheluun kannustavaa otetta yllä myös itse arviossa, pystyy lukija seuraamaan ei vain itse arvioitavaa teosta vaan myös arvioitsijan ajattelua ja arviointiprosessin muotoutumista osana lukuprosessia. Näin arvioinnista muodostuu dynaaminen ja vuorovaikutteinen prosessi niin arvioitavan teoksen kirjoittajalle, arvioitsijalle kuin arvion lukijalle.
Ennen kaikkea arviointi, siihen mahdollisesti liittyvine arvottamisineen, on aina tehdyn työn näkyväksi tekemistä. Tämä puolestaan on tieteellisen työn arvostamista. Tieteenalan edustajina meillä itsellämme on ensisijainen vastuu tehdä tutkimustamme näkyväksi. Yksi tapa tähän on niiden julkinen arvioiminen. Me kaikki luemme ja arvioimme lukemaamme omista lähtökohdistamme. On ansiokasta tuoda rohkeasti nämä lukukokemukset myös muiden tutustuttaviksi. Seuraavina viikkoina Ethnoksen blogissa julkaistaan ryhmämme opiskelijoiden kirjoittamia arvioita viime vuosina julkaistuista kansatieteellisistä ja etnologisista väitöskirjoista. Arvioiden takana on tiivistä lähiluentaa, läpi lukuprosessin jatkunutta vuoropuhelua teosten kanssa ja reflektointia pienen ryhmämme kesken; epävarmuutta ja jännitystä, toivottavasti myös kasvavaa varmuutta ja luottamusta omaan näkemykseen. Teille lukijoille tarjoamme näköalan etnologiseen tutkimukseen sellaisena kuin se tieteenalaa opiskelevien silmin näyttää – arvioimalla arvostaen.
Pia Olsson
Kirjoittaja toimii kansatieteen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.