Aino Ritolammi
Liisa Kurkinen 2020. Tiskin takana: Kauppiaselämäkerrat maaseudun murroksen kuvaajina. Kansatieteellinen Arkisto 60. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys. 247 s. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/318378
Liisa Kurkisen väitöskirjatutkimus Tiskin takana: Kauppiaselämäkerrat maaseudun murroksen kuvaajina (2020) on aikamatka viime vuosisataan näkökulmana maaseudun kauppiaiden työn kokemukset. Kurkinen käsittelee tutkimuksessaan yhteiskunnallisen kehityksen aikaa 1940-luvun jälleenrakentamisen ajasta 1990-luvun lama-aikaan kainuulaisten kauppiaiden kerrontaan tukeutuen. Yhteiskunnalliset muutokset heijastuivat kauppiaiden arkeen ja vaikuttivat myös heidän ammattikuvaansa ja ammatin harjoittamiseen. Kurkinen tarkastelee tutkimusaihettaan kolmen tarkentavan ja ohjaavan kysymyksen avulla: Minkälaista oli kauppiaan arkipäiväinen toiminta yhteiskunnallisten muutosten heijastuessa siihen? Minkälaisia toimintastrategioita ja ratkaisumalleja haastatellut kauppiaat omaksuivat elämässään ja ammatissaan rakennemuutosten keskellä? Minkälaista kuvaa työelämäkerroissa ja -kerronnalla rakennetaan maaseutukauppiaan ammatista?
Ajallisesti kerrostunut tutkimusprosessi
Kurkinen on kerännyt aineistonsa haastattelemalla henkilöitä, jotka ovat toimineet kauppiaina Kainuussa tarkastelemanaan ajankohtana. Mukana on niin vähittäiskaupan alalla olleita kauppiaita, kauppiaspariskuntia kuin kauppiaiden leskiä sekä niin kaupan perustaneita kuin sen perineitä henkilöitä. Haastateltavia oli yhteensä 18 miestä ja 19 naista. Aineisto on kerätty vuonna 1996, josta on väitöskirjan julkaisuhetkellä kulunut aikaa reilusti yli 20 vuotta. Samaa aineistoa olisi esimerkiksi 2010-luvulla ollut mahdoton kerätä, sillä useat haastateltavat ovat olleet jo haastatteluhetkellä iäkkäitä ja suuri osa eläköityneitä tai eläkkeelle pyrkineitä. Haastatellut ovat syntyneet vuosina 1911–1942, joten kaupan perustamishetki ja työvuodet, kuten myös eläkkeelle jääminen, ovat voineet haastateltavien kesken sijoittua hyvin erilaisiin aikakausiin.
Aihe on Kurkiselle erittäin läheinen, ja hän on oman ja perheensä kauppiastaustan myötä osa tutkimuskenttää. Kurkinen perustelee aiheensa valintaa muun muassa velvollisuudentunnolla sekä sillä, että mikäli hän ei itse asiaa tutkisi, tuskin tutkisi kukaan muukaan. ”Aihe valitsi minut”, hän ilmaisee valintansa. Tutkittavien henkilöiden ääntä ei olisi muutoin ehkä koskaan tallennettu samalla tavalla kuin Kurkinen on nyt tehnyt. Kurkinen tiedostaa oman positionsa ja etenkin tutkimuksen johdantoluvuissa avaa suhdettaan tutkimuskenttään. Hän kokee, että hänen taustansa on ollut myös positiivinen asia sekä kentän tuntemuksen kannalta että hänen luodessaan suhdetta haastateltaviinsa. Haastatellut henkilöt ovat tuttavallisempia ja yleisesti myönteisempiä, jos haastattelija koetaan sisäpiiriläiseksi. Tutkijan arvostus haastattelemiinsa ihmisiin näkyy taas siinä, että hän mainitsee jokaisen haastattelun, henkilön kertomuksen, olevan kokonaisen, tätä tutkimusta kattavamman elämäkerran arvoinen.
Kurkinen on nauhoittanut vain osan haastatteluista. Loput hän on tallentanut muistiinpanoja tekemällä. Tämän lisäksi hän on hyödyntänyt kenttäpäiväkirjaa, muistiinpanoja sekä valokuvia aineistonkeruuhetkiltä. Kysymykset haastatteluihin hän on laatinut muun muassa omien kokemustensa perusteella. Kurkinen kuitenkin ymmärtää oman vaikutuksensa haastatteluista kumpuaviin aiheisiin. Valitettavasti muistiinpanojen ja haastattelujen nauhoittamisen ero näkyy aineiston käytön tavoissa. Osasta haastatteluja Kurkinen on esittänyt useita pitkiä lainauksia, joissa litteroinnin avulla näkyy myös haasteltavalle ominainen murteella puhuminen, kun taas osa haastatteluista näkyy vain pitkälti tiivistettyinä ja uudelleen sanoitettuina pätkinä tekstin sisällä. Kurkinen tiedostaa tämän itsekin ja pohtii kauan sitten kerätyn aineistonsa käytön pulmallisuutta. Hän esittää myös ongelmakohdan siinä, että hän ei haastatteluhetkinä pyytänyt lupaa aineiston käyttöön, mikä johti ratkaisuun hävittää aineisto tutkimuksen valmistuttua. Tällaisia tutkimuseettisiä kysymyksiä Kurkinen pohtii hyvin, vaikkakin aineistonkeruuhetkestä on kulunut aikaa.
Armoton arki ja työn muutos
Kurkisen mukaan vapaamuotoiset, elämäkerralliset teemahaastattelut ja niistä saatu aineisto ovat suureksi osaksi määritelleet tutkimuksen teemat, ja tutkimusprosessi on ollut hyvin aineistolähtöinen. Teemoittelun kaltaisella käsittelytavalla Kurkinen pystyykin nostamaan esiin monia kainuulaisia yrittäjäkauppiaita koskeneita arkisia aiheita eri vuosikymmeniltä. Kerronnasta esiin nousevat muun muassa ankarat ja armottomat työolot, lapsiperheiden haasteet, naisten ja miesten eriarvoinen asema ja ajan sukupuolittuneet roolit, sodan jäljet sekä useille kauppiaille välttämättömät keinot lisätienestin hankkimiseen. Vaikka Kurkinen ei aluksi halunnut käsitellä varsinaisesti kauppiaiden vapaa-aikaa, aihe oli ikään kuin pakko ottaa mukaan, sillä se kytkeytyi hyvin vahvasti kauppiaiden työarkeen. Joissakin tapauksissa työtä ja vapaa-aikaa oli haastavaa erottaa toisistaan, jos kauppatila oli esimerkiksi osa kauppiaan asuinrakennusta. Osa haastateltavista oli myös kauppiaspariskuntia ja moni perheellisiä, jolloin vapaa-aikaa ei jäänyt, sillä työ seurasi aina vapaa-ajalle puolison tai lasten mukana.
Armoton arki kuvastuu tutkimuksessa muun muassa yksityiskauppiaita kuormittavassa byrokratiassa ja kaupan alan matalassa katetasossa. Kauppiaiden täytyi usein tyytyä vähään ja olla säästeliäitä, joskin Kurkinen pohtii myös, että nuukuus saattoi olla tiedostettu päätös ajan hengen mukaisesti. Kauppiailta myös odotettiin paljon, eivätkä asiakkaat aina ymmärtäneet kaupan ylläpidon edellytyksiä ja kauppiaalta vaadittuja henkisiä resursseja. Tutkimus kuvaa aikaa, jolloin kauppiaalle oli enemmän sääntö kuin poikkeus jäädä rupattelemaan asiakkaan kanssa ja toimia apukätenä monessa toimessa. Tämä oli yksi asia, mitä hyvältä kauppiaalta tai myyjältä edellytettiin, ja näin pyrittiin pitämään oman kaupan maine myönteisenä. Kaupan pitäminen asuinrakennuksessa, kotona, vaati kauppiaalta valppautta jokaisena hetkenä. Yksityisyys ja oma rauha kärsivät tästä jatkuvasta valmiudesta, mutta valinnanvaraa kauppiailla ei ollut. Hyvän maineen ylläpitäminen oli pienyrittäjälle elintärkeää. Tämä työn ja vapaa-ajan sitoutuminen yhteen, usein pakosta, kertoo mielenkiintoisesti juuri yhteiskunnan työssä tapahtuneista muutoksista viime vuosisadalla.
Aineisto havainnollistaa myös mielenkiintoisesti, kuinka muistelu tapahtuu aina nykyisyydestä käsin, jolloin ajan vallitsevat tilanteet voivat vaikuttaa siihen, mitä muistetaan, miten muistellaan ja mitä halutaan muistella. Kurkinen on pohtinut muun muassa 1990-luvun lamakauden merkitystä aineistoonsa. Lisäksi moni kauppiaista oli vastikään eläköitynyt tai lähestyi eläkeikää aineistonkeruuhetkellä, mikä sekin on voinut vaikuttaa siihen, miten menneisyyden asiat nähdään muisteluhetkellä. Työhön liittyvät asiat voivat näyttäytyä jopa parempina ja kultaisempina eläkeiällä muistellessa kuin mitä ne ovat todellisuudessa olleet. Nostalgian kysymyksiä on pohdittu paljon muistitietotutkimuksessa, ja sanonta ”aika kultaa muistot” käy usein toteen ihmismielen kohdalla. Myös Kurkisen tutkimuksessa voi lukea tätä pohdintaa ja reflektiivisyyttä. Hän on esimerkiksi pohtinut sitä, miten erilaista kerätty aineisto olisi, jos se olisi kerätty 1970- tai 1980-luvulla. Yhä työelämässä olevien kerronta voi poiketa eläkkeellä olevien kerronnasta. Eläkkeellä ollessa omaa uraa pystyy katsomaan jo menneisyytenä ja ikään kuin pysähtyneenä ja lopullisena aikana.
Haastatteluaineisto on usein hedelmällistä tutkimuksessa, sillä suorien lainausten ja kuvailun avulla sillä pystyy välittämään myös kertojan tunnetiloja ja muun muassa huumorin käyttöä. Kurkinen onnistuu tässä hyvin, ja etenkin pitkien lainauksien lukeminen on antoisaa. Tunnetilojen ja huumorin välittäminen on myös keino saada aineiston henkilöt lähemmäksi lukijaa, ja näin myös ymmärrys heidän tunnelatautuneita kokemuksiansa kohtaan kasvaa. Kurkinen luo tällä tavoin tietoa, jota hän nimittää kokemusjohteiseksi tiedoksi.
Yksityinen kytkeytyy yhteiskunnalliseen
Tutkimusta lukiessa on kiehtovaa ymmärtää, miten moni yhteiskunnallinen ja arkinen muutos on vaikuttanut kauppiaiden elämään. Aikakauden uutuudet mullistivat arkea paljon. Esimerkiksi televisio mainittiin Kurkisen aineistossa mullistuksena, joka puhutti paljon, sillä kauppiasperheet saattoivat olla kylien ensimmäisiä television omistajia. Laajemmassa perspektiivissä televisioiden yleistyminen taas aiheutti sen, että mainonta saavutti vähitellen alueellisesti koko Suomen, ja suuret marketit pystyivät keräämään asiakkaita tv-mainonnallaan. Pienten kylien kauppiaille tämä ei ollut millään tavalla hyvä asia. Kurkisen aineistossa tämä mainonnan yleistyminen näkyy juuri siinä, että pienten kauppojen asiakkaat saattoivat siirtyä tekemään ostoksia ja muutenkin keskittämään menonsa isoihin kaupunkeihin, kuten Kainuun maakuntakeskus Kajaaniin. Tähän kytkeytyy toki myös autojen yleistyminen. Sen voi nähdä olleen pieni ilo kyläkauppiaille, jotka tarjosivat polttoaineen tankkausmahdollisuutta ja olivat autoilun yleistymisen alkuaikoina ainoita auton omistavista kyläläisistä, mutta yhä suurempi harmi silloin, kun asiakkaat alkoivat siirtyä autoilla suurempiin kyliin.
Lopuksi Kurkinen esittelee aineistonsa henkilöiden kauppiasurien päättymisen syyt, mikä haikealla tavalla toimii hyvänä päätöksenä käsittelykappaleille. Se myös muistuttaa kauppiaiden uran ja arjen raadollisuudesta, sillä joillekin kohtalo uran lopettamisesta oli tullut vasten tahtoa. Kurkinen jakaa kauppiaiden työuran päättymisen kolmeen ryhmään: yrittäjäeläkkeelle jääminen, sairauseläkkeelle jääminen ja kaupan lopettaminen kannattamattomana. Viimeisenä mainittuun syyhyn heijastuu vahvasti vuosikymmenien aikana tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset, joihin kuuluivat muun muassa kylien autioituminen muuttoaallosta johtuen, palvelujen keskittyminen kaupunkeihin ja koko kaupan alan kentän muutos kilpailun lisääntyessä. Hyvin harva asia on ollut loppujen lopuksi kauppiaan omissa käsissä, mukaan lukien kohtalo. Koskettavaa on myös, miten vaikea paikka uran päättyminen on voinut olla kauppiaalle. Ura on ollut kokonaisvaltainen osa elämää, johon on yhdistynyt usein myös muu arki, jolloin työelämän päättyminen on ollut henkilölle erityinen käännekohta, jopa kriisi. Tämä on aihe, jota voisi tutkia jopa omana kokonaisuutenaan.
Kiehtova arki
Aihe, joka oli minulle, 1990-luvun lopulla syntyneelle kaupunkilaiselle, alkuun varsin kaukainen, onnistuu tutkimuksen kautta välittymään vilpittömällä tavalla. Kurkisen kuvaamat ihmiset ja heidän elinkeinonsa ja arkensa heräävät eloon ja näyttäytyvät minulle tarinoina, jollaisia en ole ennen kuullut. Tutkittavat henkilöt ja elämät eivät jääneet nimettömiksi ja hiljaisiksi määreiksi ja merkeiksi kirjan sivuilla, vaan lukijana opin ikään kuin tuntemaan heidät. Tämä on merkki tutkijan erityisestä tavasta tuoda tutkittavansa lähelle itseään sekä lukijaa, vaikka hän hienovaraisesti pystyy säilyttämään ja suojaamaan heidän yksityisyytensä ja haavoittuvuutensa. Lukijalle syntyy kuva fiktiivisestä henkilöstä, jossa on kuitenkin paljon aitoa – oikean elämän kerrontaa. Aihe, joka oli aluksi minulle etäinen, onnistuu muuttumaan lukemisen matkassa vähintäänkin tuttavakseni.
Toisekseen Kurkinen pystyy luomaan erilaisista kerronnoista ja kokemusjohteisesta tiedosta yhtenäisen kuvan ajan kauppiaiden elämistä. Etnologisessa arjen ja elinkeinojen tutkimuksessa on mielenkiintoista, miten jonkun ihmisen tavalliselta tuntuva arki ja elintapa saattavat vaikuttaa toisen silmiin erityisen kiehtovilta ja arvokkailta. Kurkinen osoittaa tutkimuksellaan, kuinka runsasta ja korvaamatonta tietoa voi saada tarkastelemalla ryhmiä, jotka nähdään arkisina ja jopa niukkoina lähteinä. Saadusta tiedosta voi kehkeytyä elämäkerran arvoisia aarteita. Kurkinen itsekin mainitsee, että yrittäjyyttä ja vähittäiskaupan alaa tutkitaan usein taloudellisesta näkökulmasta. Kurkinen tuo aihepiirin kansatieteelliseen tutkimukseen, ja siitä saa irti työn kokemushistoriaan liitettyjä käsityksiä ja merkityksiä. Kun tutkittavat henkilöt ovat saaneet itse kertoa elämästään ja urastaan, ei taloudellinen pärjääminen ole ollut toiminnan merkittävin osa-alue.