Leena Furu-Kallio, amanuenssi, Suomen kansallismuseossa
Valmistuin Helsingin yliopistosta kansatieteen oppiaineesta vuonna 2010. Olin jo opiskeluaikana päättänyt hakeutua museoalalle ja tehnytkin jo useampana vuonna projektiluontoisesti töitä eri museoille. Valmistumiseni jälkeen pääsin Espoon kaupunginmuseoon digitoimaan valokuvakokoelmia. Työhön liittyi myös kokoelmahallintajärjestelmän hankintaan ja testaamiseen liittyviä tehtäviä, joissa pääsin ensimmäistä kertaa uppoutumaan hieman IT:n ja metadatan maailmaan. Espoon kaupungimuseosta vaihdoin Museo2015 -hankkeeseen, ja Museoliittoon, jossa viihdyinkin kahdeksan vuotta. Hankkeessa vastuullani oli laatia Suomen museoille kokoelmien luettelointiohjeet. Hankkeen edetessä työtehtävät muotoutuivat enemmän kokoelmahallintajärjestelmän hankintaan liittyviin tehtäviin – olin sujuvasti IT:n ja museoiden välimaastossa ja tein mm. järjestelmän kehittämistä, osallistuin migraatioihin, vedin järjestelmävaihtoprojekteja ja pidin huolta metadatan yhdenmukaisuudesta. Suuntauduin siis enemmän kohti teknisempää työtä – tietoarkkitehtuuria ja järjestelmäkehitystä.
Vuonna 2019 aloitin Suomen kansallismuseossa Kokoelmat ja tutkimus -yksikössä amanuenssina. Tehtävääni kuuluu kansatieteen kokoelmat, musiikkikokoelma, tietoarkkitehtuuriyhteistyö kirjasto- ja arkistosektorin kanssa, kokoelmahallintajärjestelmän asiantuntijuus sekä osallistuminen erilaisiin digitaalisuutta edistäviin hankkeisiin.
Työni on todella monipuolista. Yksi osa työstäni on perinteistä kokoelmatyötä, kuten aineistojen hankinta kokoelmiin ja esimerkiksi luettelointi. Teen myös nykydokumentointiprojekteja yhdessä kollegoiden kanssa. Työajastani iso osa kuluu kokoelmien digitaalisuuden, avoimuuden ja yhteentoimivuuden edistämiseen. Osallistun esimerkiksi KAM-sektoreiden yhteisiin työryhmiin, joissa edistetään kokoelmatietojen yhteismitallisuutta ja yhteensopivuutta. Näille tehtäville vastapainona toimivat hyvin päivät, jolloin saan käsitellä ja tutkia esineitä, joista osan historia ulottuu jopa satojen vuosien taakse.
Pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistoon (suomalais-ugrilaista) kansatiedettä vuonna 2004. Sivuaineena oli pitkä sivuaine museologiasta, perusopinnot taidehistoriasta ja folkloristiikasta.
Suomalaisen kansankulttuurin ja historian tuntemus on ollut edellytys nykyiseen työhöni. Museologia on puolestaan antanut vahvan ymmärryksen museoiden toiminnasta ja merkityksestä. Kansatieteeseen kuului vahvana myös kenttätyöt ja esimerkiksi nykydokumentointiin liittyvien haastattelukysymysten laatimisessa opinnoista on ollut apua. Tutkimuksellinen ote on myös tärkeää työssäni.
Opiskeluaikana osallistuin usean vuoden aktiivisesti ainejärjestömme Nefan toimintaan, siitä on pelkästään positiivisia muistoja.
Leenan terveiset opiskelijoille, lähitieteen alan toimijoille tai alasta kiinnostuneille:
Pysähdy välillä miettimään, onko opintopolkusi menossa oikeaan suuntaan ja saavutatko sillä ne edellytykset, joita tarvitset työllistyäksesi. Pyri mahdollisuuksien mukaan haluamiisi töihin jo opiskeluaikana – siitä on varmasti hyötyä valmistumisesi jälkeen. Älä kuuntele niitä, jotka manaavat, ettei kansatieteen tmv. tutkinnolla työllisty. Tätä mantraa hoettiin minunkin opiskeluaikanani, mutta silti töitä on vain löytynyt. Kansatieteilijät ovat aina ymmärtäneet yksilön näkökulman ja tavallisen kansan historiaa – se on suuri vahvuus. Kansatieteessä myös tutkimusmetodien opetus on ollut laadukasta ja sitä pidän hyvänä ponnahduslautana monenlaisiin töihin. Meillä on hyviä valmiuksia ymmärtää esimerkiksi asiakaskäyttäytymistä, laatia kyselyitä ja toisaalta tulkita laajoja tietoaineistoja. Humanistille on myös hyväksi opetella IT-taitoja, mikäli se yhtään kiinnostaa. Meitä IT:n ja kulttuurin välimaastossa töitä tekeviä ei ole koskaan liikaa. Et ole myöskään koskaan valmis ja ole avoin ja kiinnostunut uusista asioista ja lisäkouluttaudu mahdollisuuksien mukaan myös työurasi aikana.
